Mitähän ne ruotsalaiset meistä ajattelevat?

Professori ja diplomaatti Krister Wahlbäckin kirja ’Jättiläisen henkäys – Suomen kysymys Ruotsin politiikassa 1809 – 2003’ (Siltala 2020) tarjoaa suomalaiselle lukijalle avartavan selityksen ja tulkinnan naapurimme suhtautumisesta Suomen tapahtumiin. Suomen menettäminen Venäjälle 1809 oli ruotsalaisille järkyttävä kokemus. Suurvalta-asema oli lopullisesti menetetty, Ruotsia ei kutsuttu edes Napoleonin sotien jälkeen järjestettyyn Wienin kongressiin 1815.

Wahlbäckin 500-sivuinen teos antaa erinomaista taustaa myös Aurajokirannassamme sijaitsevalle kahden hallitsijan patsaalle. Käy ilmi, että Ruotsin ensimmäinen Bernadotte-hallitsija, entinen Napoleonin marsalkka, oli paitsi erinomainen sotilas, niin myös ilmeisen kaukonäköinen ja järkevä poliitikko.

Suomelle syntyi oma identiteetti

Ruotsi ei sodan jälkeen hakenut revanssia, takaisinvaltausta ei suunniteltu. Voitiinkin todeta, että Venäjän keisarin alaisena suuriruhtinaskuntana Suomi sai ensimmäistä kertaa selvän oman identiteetin. Ruotsin politiikka Suomen sodan jälkeen on meillä ilmeisen vähän tunnettua. Suhteet Ruotsin ja Venäjän välillä olivat jotensakin seesteiset koko 1800-luvun ajan. Vasta Nikolain helmikuun manifesti 1899 herätti ruotsalaisissa huolestumista ja pelkoa naapurin kohtalosta. Virallinen Ruotsi varoi kuitenkin tarkoin minkäänlaisella omalla toiminnallaan Suomen hyväksi ärsyttämästä Venäjää. Ajatus, että Ruotsin hallitus ilmaisisi julkisesti jonkin käsityksen Venäjän Suomessa noudattamasta politiikasta, ei noussut koskaan asialistalle. Varovaisuus ilmeni jopa Tukholman olympialaisissa 1912. Järjestäjille oli annettu tiukat ohjeet, ettei stadionilla saanut näkyä suomalaisten omia lippuja, eikä siellä saanut soittaa Suomalaisen ratsuväen marssia eikä muitakaan sävellyksiä, jotka olisivat saattaneet suututtaa venäläisiä.

Tilaisuus oli tehdä varkaan

Vapaussodan aikana Ruotsi tunnetusti yritti käyttää tilaisuutta hyväkseen ja napata Ahvenanmaan. Siitäkin tarjotaan kirjassa ruotsalainen näkemys. Asianhan ratkaisi lopulta Kansainliitto Suomen hyväksi. Myöhemmin Ruotsi mielsi Suomen turva-alueena Venäjän uhkaa vastaan ja seurasi huolestuneena Suomen aseman muutoksia. Wahlbäckin mukaan Ruotsi siirtyi ’mahdollisen tuen politiikkaan’. Siinä Ruotsi pidätti itselleen oikeuden harkita vapaasti, mahdollistavatko ulko- ja sisäpoliittiset edellytykset tuen antamisen Suomelle tilanteessa, jossa sen itsenäisyys joutuisi uhatuksi.

Puolueeton moraalinvartija?

Kirjoittaja käy läpi Ruotsin suhtautumisen Suomeen koko itsenäisyytemme ajalta aina vuoteen 2009 saakka. Selvitetään Talvisodan sotilaallisen avun virallinen epääminen ja lännen avustusjoukkojen läpikulun kieltäminen. Jatkosotamme ja Lapin sodan aikana Ruotsi pelkäsi sekä Neuvostoliittoa, että Saksan miehitysuhkaa. Paasikiven aikana jännitettiin myötätuntoisesti Suomen nuorallatanssia ja Kekkosen pitkää kautta jaksettiin hämmästellä. Ruotsalaisilla oli selvästi vaikeuksia ymmärtää kaikkia suomettuneisuuden ajan kommervenkkejä, eivätkä he olleet ainoita. Ulkopolitiikassaan Ruotsi tunnetusti alkoi esiintyä yhä useammin puolueettoman moraalinvartijan roolissa. Varmasti siellä Suomen selän takana oli helpompi huudella ja turvallisempaa kuin olla jättiläisen eli Neuvostoliiton kyljessä.

Suhde presidentti Koivistoon näyttää olleen ruotsalaisille jokseenkin ongelmallinen. Nordek, EU-jäsenyyden ja rahaliiton taustat naapurimme näkökulmasta ovat mielenkiintoista luettavaa. Ja suomalaisille luonteva hallituskoalitio sdp-kokoomus tuntuu ruotsalaisesta politiikan seuraajasta peräti kummalliselta.

Ruotsin suhtautumisessa Venäjään on ollut sekä pelkoa, että varovaisuutta. Putinin operaatioita seurattaessa ruotsalaiset tuntuvat omaksuneen professori Harald Hjärnen jo 1899 lausuman toteamuksen: ’Jokainen Venäjän vallan suojelukseen joutuva maa menettää väistämättä ja ehdoitta kaiken meidän käsityksemme mukaisen oikeusturvan, ja se siirretään samalla kokonaan toiseen kulttuuri-ilmastoon, joka tosin venäläisten aidon käsityksen mukaan on paljon lämpimämpi ja vaikutuksiltaan suotuisampi kuin meidän kuiva ja mukava oikeusjärjestyksemme.’ Siinäpä on meillekin Venäjän ideaa.

Eero Joutsikoski