Ahvenanmaa- Jukka Tarkka

Ahvenanmaa – kaukana kavala maailma?

 Aina kun Itämeren turvallisuustilanne kriisiytyy, niin esille tulee kaksi saarikohdetta: Gotlanti ja Ahvenanmaa. Uumoillaan, että naapurin tsaari Vladimir Rauhoittaja saattaa tehdä ’krimit’ ja lähettää vihreitä miehiä turvaamaan rauhaa ja legitiimeiksi katsomiaan etuja. Neuvostoliiton hajottua Ruotsi ajoi alas asevoimansa minimitasolle ja riisui myös Gotlannin puolustuksen. Nyt Krimin ja Ukrainan tapahtumien seurauksena on herätty kylmään todellisuuteen ja yritetään korjata tilannetta. Se on hidasta ja vaatii resursseja, aseistusta ja sotilaita.

Ahvenanmaa puolestaan on monin sopimuksin ja muinaisen Kansainliiton päätöksin määrätty aseettomaksi, viimeksi Neuvostoliiton vaatimuksesta Moskovan rauhassa 1940 ja Pariisin rauhansopimuksessa Jatkosodan jälkeen. Sen perusteella Venäjä katsoo olevansa oikeutettu valvomaan saarten aseettomuutta ja pitämään siellä edelleenkin konsulaattia, eräänlaista valvontakomission inkarnaatiota. Se taas selvästikin loukkaa Suomen suvereniteettia itsenäisenä valtiona.

Aina kilpajuoksun kohteena

Jukka Tarkka on laatinut erinomaisen, kronologisen yhteenvedon siitä, miten tähän tilanteeseen on jouduttu ja miksi. Parisataasivuisessa kirjassaan ’Ahvenanmaa – Itämeren voimapolitiikan pelinappula’ hän aluksi selventää aiheen kiemuraista diplomaattista käsitteistöä alkaen ’Keisarin servituutista’ ja päätyen sopimuksen siirtopöytäkirjaan 1992. Vapaussodan aikana Ruotsi yritti kaapata Ahvenanmaan, mutta Saksan maihinnousu ja Mannerheimin Saariston vapaajoukon toiminta teki tyhjäksi koko hankkeen.

Kirjassa kuvataan yksityiskohtaisesti, miten Kansainliiton päätösten seurauksena ahvenanmaalaiset saivat laajan itsehallinnon ja saaret sitouduttiin pitämään ilman linnoitteita ja puolueettomina. Sotilaat Itämeren piirissä kuitenkin ymmärsivät, että tosi kriisin uhatessa alkaa kilpajuoksu Ahvenanmaalle. Suomella on sekä velvoite, että oikeus puolustaa saarimaakuntaansa, mutta maamme ei kuitenkaan saa tehdä ennakolta mitään asian hyväksi. Ruotsi puolestaan on aina vahtinut tilannetta mustasukkaisesti, välillä on jopa suunniteltu yhteisiä toimenpiteitäkin saarten puolustamiseksi. Ja kuten tunnettua, niin tänään pohditaan laajaa puolustuksellista yhteistyötä maittemme välillä. Tarkka toteaa, että Venäjä katsoo vielä tänäänkin Ahvenanmaan olevan aseeton, mutta ei puolueeton. Ahvenanmaalaiset sen sijaan tuudittautuvat siihen, että muinainen Kansainliiton ratkaisu ja muut sopimukset pitävät pahan maailman loitolla, tapahtuipa Itämerellä mitä tahansa.

Miksi ei korjattu tilannetta 1992?

Presidentti Mauno Koivisto totesi Neuvostoliiton hajottua Pariisin rauhansopimuksen Suomelle asettamat puolustukselliset rajoitteet vanhentuneiksi. Tarkka kysyy aiheellisesti, miksi ei samalla todettu myös Ahvenanmaa-osiota mitättömäksi. Täsmäaseiden maailmassa ei toki linnoitteilla ole merkitystä, mutta olisi aiheellista pitää saarilla tarkoitukseen sopivaa puolustuskapasiteettia. Tiedetään, että Neuvostoliiton sotilasjohto pyrki suunnitelmissaan hyödyntämään Suomelle pakotetun sopimuksen suomaa hyökkäystä helpottavaa tilannetta ja suunnittelun keskeisenä perusoletuksena oli hyökkäyskohteen puolustuskyvyttömyys. Jos nyt Venäjä yllättäen pesiytyisi Ahvenanmaalle, niin sitä olisi hankala ajaa sieltä pois. Olisiko meidän silloin julistettava sota Venäjää vastaan? Tuskin kukaan rientäisi avuksemme, vastalauseita ja myötätuntoa kyllä nähtäisiin.

Koivisto totesi vieraillessaan Ahvenanmaalla: ’On kaunista unta kuvitella, että me voisimme välttää kaikki konfliktit, jos emme valmistaudu torjumaan niitä ennakolta’. Jukka Tarkka toteaakin ansiokkaan teoksensa lopuksi historian osoittavan, että siellä, missä aseettomuus ja puolueettomuus esiintyvät rinnakkain, kumpikaan ei voi toteutua. Puolueettomuus ei voi säilyä, eikä aseettomuus toteutua, ellei ole niiden koskemattomuutta suojaavaa voimaa.

Eero Joutsikoski