ALUETOIMISTON PÄÄLLIKKÖ VAIHTUU

Olen everstiluutnantti Petteri Iitti ja aloitin aluetoimiston päällikön tehtävässä kesäkuun ensimmäisenä päivänä edeltäjäni everstiluutnantti Joni Lindemanin siirryttyä kriisinhallintatehtävään Suomalaisessa osastossa Afganistanissa.

Seistessäni vesisateessa syyskuisena aamuna 1989 aliupseerioppilaana Turun Ilmatorjuntapatteriston aliupseerikoulun ulkojärjestymispaikalla Heikkilän kasarmin sisäpihalla, ei ensimmäisenä ajatuksena tullut mieleeni, että jonain päivä ottaisin samalla paikalla vastaan Lounais-Suomen aluetoimiston päällikön tehtävät.

Saamani tehtävään määräys aluetoimiston päälliköksi oli kovin odotettu ja itselleni paljon merkitsevä, sillä olinhan aikanaan aloittanut sotilasurani ja lähtenyt ensimmäisten palvelusvuosien jälkeen ”kiertämään maailmaa” Heikkilän kasarmilta. Varsinais-Suomen ilmatorjuntarykmentti lakkautettiin vuoden 2003 alussa, mutta lähtiessäni esiupseerikurssille vuonna 2001 tiesin, ettei paluuta vanhaan enää olisi. Nyt 19 vuoden jälkeen sain mahdollisuuden palata ”kotiin” sinne mistä kaikkia alkoi. Kasarmialue ja ympäristö ovat kovin tuttuja ja muutosta ei paljoakaan ole tapahtunut. Työtehtävät sen sijaan poikkeavat osaltaan paljonkin siitä, mihin silloin aikanaan jäätiin. Kuitenkaan yhden merkittävän työn osa-alueen kohdalla, työskentely suomalaisten asevelvollisten kanssa, muutos ei ole suuri. Varusmiesten kanssa toimiminen vain muuttuu työhön ”Suomen puolustuksen kivijalan”, eli reserviläisten kanssa.

Varusmiespalveluksen ja ”kesävänskänä” olon jälkeen aloitin kadettikurssilla 77 syyskuun alussa 1990, jolta valmistuin nuorena ja innokkaana luutnanttina elokuussa 1993. Ensimmäisenä työnä oli jaosjohtajan tehtävä Varsinais-Suomen ilmatorjuntarykmenttiin kuuluvan Turun ilmatorjuntapatteriston 1.patterilla vanhempien tykkimiesten kanssa. Ensimmäisen oman alokasjaoksen sain koulutettavaksi keväällä 1994. Sen aikaisia varusmiehiäkin on vielä mukana ”hommissa” ja uskon tapaavani heitä nyt hieman varttuneempina reserviläisinä. Tuohon aikaan taisteltiin ja marssittiin Hirvensalon metsissä, jotka nykyisin ovat muuttuneet pitkälti asuinalueiksi. Harjoituksia toteutettiin myös kasarmialueen ”niityllä”, jota nykyisin halkoo ”uudelle” Hirvensalon sillalle johtava tie. Ensimmäiset kahdeksan vuotta Heikkilässä kuluivat nopeasti ja ajalta on jäänyt paljon hyviä muistoja. Tuolloin ei tosin osannut ajatella, että sotilasuralla olisi työtehtäviä, jossain muuallakin kuin Heikkilässä ja päätös Varsinais-Suomen ilmatorjuntarykmentin lakkauttamisesta oli aikanaan kuin olisi saanut märän rätin päin kasvoja. Nyt myöhemmin asioiden taustoja ymmärtää paremmin ja tuolloin tapahtunut muutos oli varsin perusteltu ratkaisu osana puolustusvoimien laajempaa varuskuntarakenteen tarkastelua.

Yleisesikuntaupseerikurssin jälkeen sain syksyllä 2003 tehtävään määräyksen Porin prikaatiin Säkylän Huovinrinteelle, edessä oli hyppy tuntemattomaan. Joukko-osasto, sen tavat ja siellä palvelevat ihmiset olivat vieraita. Vastaanotto oli kuitenkin lämmin ja viihdyin heti alusta alkaen tehtävissäni huolimatta varsin pitkästä päivittäisestä työmatkasta. Maailma on täynnä ennalta-arvaamattomuuksia ja aloittaessani työt Säkylässä en osannut jälleen ajatella, että tulisin viettämään työurastani kaikkiaan 11 vuotta Huovinrinteellä, toki kahdessa eri vaiheessa. Ensimmäinen visiittini Säkylään kesti viisi vuotta ja työpiste löytyi prikaatin esikunnan huolto-osastolta. Ilmatorjunnan parissa koko armeijauransa viettäneestä tuli yhdessä yössä ”huoltomies” ilman päivääkään aiempaa kokemusta. Aika huolto-osastolla oli mielenkiintoinen ja opettavainen. Ensimmäiset yhdeksän kuukautta toimin jopa huoltopäällikön sijaisena. Tuona aikana perehdyin toiminnan resursointiin, huollon suunnitteluun sekä kansainvälisen huollon kiemuraiseen kenttään. Parhaiten ajasta on jäänyt mieleeni ensimmäisten EU:n taisteluosastojen suomalaisen joukon huollon valmistelut ja sijoitus saksalais-hollantilais-suomalaisen osaston esikunnassa sekä kriisinhallinnan kansallisen johtamisen uudelleenjärjestelyt vastuiden siirtyessä Puolustusvoimien kansainväliseltä keskukselta Porin prikaatille. Tuona aikana Balkanin alue, muutama Afrikan maa ja Afganistan tulivat tutuiksi. Porin prikaatin ”vakautettua” toimintansa kriisinhallintajoukkojen kansallisena johtoportaana oli aika siirtyä seuraavaan tehtävään ja varsin luonnollisena jatkeena seuraava työ löytyi elokuussa 2008 suomalaisesta kriisinhallintajoukosta Afganistanista. Afganistanin komennus kesti kaikkiaan reilun vuoden ja sisälsi varsin vaihtelevia, vaikkakaan ei aina niin miellyttäviä tehtäviä. Jo ensimmäisen viikon jälkeen joutui järjestelemään evakuointilentoa ja saattelemaan vaikeasti loukkaantuneita palvelustovereita enneaikaiselle kotimatkalle. Operaatiossa kohtasi ”läheltä piti” tilanteita sekä omalla että erityisesti läheisten palvelustovereiden kohdalla. Kuitenkin, jos joutuisi jälkikäteen valitsemaan yhden palvelustehtävän mitä ei urallaan vaihtaisi pois se olisi operaatio Afganistanissa. Kaiken muun lisäksi operaatio osoitti suomalaisen asevelvollisuusjärjestelmän erinomaisuuden sekä pääosin reservistä rekrytoidun joukon osaamisen ja suorituskyvyn.

Afganistanista paluun jälkeen suuntasin Tampereelle ja Maavoimien materiaalilaitoksen esikuntaan, jossa vierähti seuraavat viisi vuotta huolto-osastolla. Ensin kaksi ja puoli vuotta operatiivisen sektorin johtajana ja loppuaika kuljetussektorin johtajana, joka tunnettiin silloin myös nimellä FINMCC (vapaasti käännettynä kansainvälisten kuljetusten koordinointikeskus). Pääosa tehtävistä liittyi kriisinhallintaoperaatioiden sekä kansainvälisten harjoitusten kuljetusten järjestelyihin, mutta myös kotimaan logistiset asiat tulivat tutuiksi. Tampereen aika tarjosi jälleen kokonaan uudenlaisen näkökulman puolustusvoimien toiminnan kokonaisuuteen ja osoitti erityisesti logistiikan vahvan verkottumisen ja verkottumistarpeen muun yhteiskunnan kanssa. Huoltovarmuus ja varmuusvarastot tulivat termeinä varsin tutuiksi.

Tampereen ajan päättyessä minulle tarjoutui mahdollisuus palata Porin prikaatiin ja Säkylän varuskuntaan. Tehtävä Länsi-Suomen viestipataljoonan komentajana alkoi kesäkuussa 2014. Puolustusvoimien rakennemuutoksen myötä myös Pori prikaatin organisaatio uudistui ja Varsinais-Suomen huoltopataljoona, jonka ensimmäisenä komentaja minulla oli kunnia toimia, näki päivänvalon 1.1.2015. Pataljoona komentajana pääsi jälleen lähemmäs suomalaisen asevelvollisen arkea ja sai huomata, että varusmieskoulutuksen sisällössä oli tapahtunut merkittävä muutos parempaan erityisesti johtajakoulutuksen osalta. Kolme vuotta pataljoonan komentajatehtävissä on poikkeuksellisen pitkä aika, mutta aika tuntui kuin juoksevan ja havahduin ajatukseen, että kohta tämäkin jakso päättyy. Mitään aavistusta tulevasta ei ollut, kun silloinen Porin prikaatin komentaja eversti Arto-Pekka Nurminen pyysi minut käymään huoneessaan ja kysyi, olisinko kiinnostunut jatkamaan Porin prikaatissa operaatiopäällikkönä, mikäli tehtävä avautuisi. Vaikka edessä olisi hyppy tuntemattomaan, niin vastain, että ilman muuta. Tehtävä vaikutti todella mielenkiintoiselta ja mahdollistihan se edelleen työssäkäynnin kotoa käsin huolimatta 80 kilometrin ajomatkasta suuntaansa. Kolmen vuoden aikajakso prikaatin operaatiopäällikkönä 2017 – 2020 aikana antoi varsin laajan ja syvällisen leikkauksen joukko-osaston toimintaan sekä näkemyksen maavoimallisesta kokonaisuudesta puolustusjärjestelmän osana. Varusmiesten joukkotuotanto, kertausharjoitukset ja reservin koulutusjärjestelmä, valmius, valmiuden kohottamisen järjestelyt, joukkojen perustaminen, operatiivisille joukoille asetetut vaatimukset, turvallisuustoiminta ja vartiointi, kehittyvät johtamisjärjestelmät ja paikallispuolustus olivat operatiivisen osaston keskeisiä teemoja, jotka antoivat hyviä perusteita aluetoimiston tehtäviin erityisesti ”operatiivisen pilarin” osalta.

Lehden tämän kertaisen palkitsemisteeman mukaisesti haluaisin lopuksi todeta, että uran aikana saamistani ylennyksistäni ja kunniamerkeistä huolimatta parhaat palkintoni ovat olleet mielenkiintoiset työtehtävät ja puolustusvoimien työnatajana suoma mahdollisuus vaikuttaa saamiini tehtävänmääräyksiin ja mahdollisuus työskennellä pääosin lounaisen Suomen alueella. Arvokkaimpana palkintonani koen nyt saamani määräyksen Lounais-Suomen aluetoimiston päällikön tehtävään.

Aurinkoista kesää kaikille lukiojoille,

Everstiluutnantti Petteri Iitti
Lounais-Suomen aluetoimiston päällikkö