Maanpuolustustahto ja maanpuolustus – Uhanalaiset luonnonvarat?

Maanpuolustustahdon ja perinteisen maanpuolustuksen merkityksestä sekä näiden rapautumisesta on käyty laajaakin keskustelua viime aikoina. Tällä hetkellä tuntuu olevan vallalla erilaisissa some- ja muissa kuplissa sellainen käsitys, että maanpuolustustahto erityisesti nuorten keskuudessa menee alaspäin kuin lehmän häntä ja perinteisellä maanpuolustuksella ei ole enää virkaa hakkereiden lamauttaessa koko yhteiskunnan. Haluankin tässä yhteydessä tuoda keskusteluun muutamia näkökulmia, jotka tosin eivät varmasti puhkaise mitään kuplaa sosiaalisessa mediassa, koska kuplautuneen henkilön suojamuuria eivät läpäise mitkään omasta näkemyksestä poikkeavat mielipiteet. Kyseiset näkökulmat ovat omiani ja perustuvat yli 35 vuoden palveluun Puolustusvoimissa ja Belgian komennuksen aikana alkaneeseen ja nykyisessä työssäni jatkuneeseen harrastuneisuuteen nykyisestä sodan kuvasta, jota myös hybridivaikuttamiseksi tai -sodaksi kutsutaan. Lisäksi nykyisessä tehtävässäni olen ilokseni päässyt perehtymään eri muiden viranomaisten sekä yhteiskunnan toiminnan kannalta tärkeiden yritysten ja organisaatioiden toimintaan, varautumiseen, valmiuteen ja jatkuvuuden hallintaan.

Perusteeseiksi nykyuhkakuvasta tiivistäisin seuraavat asiat: Yhteiskuntamme on tänä päivänä erittäin haavoittuvainen; rauhan ja sodan välillä ei ole selvää kynnystä eikä kukaan enää julista sotaa toiselle; ei-sotilaalliset keinot saavuttavat aktiivisen valtion päämäärät ovat erittäin kustannustehokkaita; sotilaallisen voiman näyttö ja käyttö ovat edelleen vahvasti mukana työkalupakissa. Haavoittuvalla yhteiskunnalla tarkoitan sitä, että kaikki meidän toiminnot perustuvat sähköön, veteen, tietojärjestelmiin ja matkapuhelimiin. Yleisesti ottaen kaikki kansalaiset ja pääosa yrityksistä tukeutuu yhteiskunnan rakentamaan ja ylläpitämään infrastruktuuriin kaikkien näiden kriittisten toimintojen osalta. Harvalla meistä on omaa puhdasvesikaivoa tai usean vuorokauden varastoa pullotettua vettä, omaa varavoimakonetta tai kirjekyyhkyjä viestimiseen. Olemme niin tottuneita käyttämään kaikessa toiminnassa tietojärjestelmiä esimerkiksi erilaisten esitysten tai muistioiden tekemiseen, että kynän ja paperin käyttötaito alkavat olla taantuneita useilla meistä. Jos ei muuta, niin ranne väsyy kovin nopeasti, jos muistiinpanoja pitäisi tehdä perinteisillä menetelmillä. Koska näitä järjestelmiä ei mitenkään ole tarkoituksenmukaista saatikka edes mahdollista rakentaa ”pomminkestäviksi”, on niihin vaikuttaminen mahdollista kovin pienilläkin voimavaroilla.

Hakkeri on ohjusta halvempi

Sota jo sananakin on kovin likainen ja ikävä. Nykyään puhutaankin konflikteista ja kriiseistä, vaikka kyseessä on ihan sodan määritelmän täyttävistä tapahtumista ja tapahtumaketjuista. Enkä muista milloin viimeksi jokin valtio on rehellisesti julistanut toiselle sodan. Sodat eivät ole enää vuosikymmeniin tai jopa vuosisatoihin olleet herrasmiesmäistä sotilaiden kamppailua keskenään, vaan aina tavalliset kansalaiset, naiset, lapset ja vanhukset sekä yhteiskunnan infrastruktuuri saavat siipeensä jopa enemmän kuin varsinaiset asevoimat. Siitä, olemmeko me tällä hetkellä esimerkiksi keskellä informaatiosotaa tai kybersotaa, kuten eri media-alustoilla väitetään, voidaan tietysti olla montaa mieltä. Omasta mielestäni me olemme kyllä molempien asioiden osalta vahvasti vaikuttamisen kohteena yksilöinä ja yhteiskuntana, mutta sodassa… Siten yhteiskuntana ja kansalaisina meidän pitää kaikkien olla valppaana ja erityisesti päättäjien tilannetietoisuus on aivan keskeisessä asemassa, jotta me yhteiskuntana pidämme itsemme toimintakykyisinä erilaisissa kriiseissä ja konflikteissa.

Kaikenlainen vaikuttaminen kohdevaltioon ei-sotilaallisilla keinoilla on erittäin kustannustehokasta. Hakkeri ei tunkeudu yhteiskunnan järjestelmiin rahan vuoksi vaan maineen takia. Siten hakkeri voi kaataa jonkin järjestelmän muutamalla sadalla eurolla tai dollarilla, ”because he/she can”. Sen sijaan esimerkiksi sähköverkon lamauttaminen ohjuksella on kallista, koska pelkkä ohjus maksaa jo miljoonia. Kustannustehokkuuden lisäksi aktiivinen valtio pystyy kiistämään oman osallisuutensa verkon kaatumiseen hakkerin tehdessä likaisen työn ja tutkimuksissa jäljet johtavat aina Pohjois-Koreaan. Ohjuksen laukaisu sen sijaan pystytään aina jälkeenpäin todentamaan niin kuin aikoinaan Mainilan laukaukset. Ei-sotilaalliseen vaikuttamiseen kuuluvat poliittinen, diplomaattinen, taloudellinen ja informaatiovaikuttaminen ovat myös kustannustehokkaita ja näillä keinoilla kyetään tarvittaessa vaikuttamaan kohteeseen ns sisältäpäin. Tällöin kohdevaltion oma kansa ja päättäjät tekevät toimia tietoisesti tai tiedostamatta aktiivisen valtion tahdon mukaisesti.

Jos edellä kuvatut keinot olisivat ylivertaisia sotilaallisen voiman näytön ja käytön suhteen, niin miksi Ukrainassa, Syyriassa ja monessa muussa paikassa sitten käydään tälläkin hetkellä sotaa ihan sotilaallisilla suorituskyvyillä? Sotilaallisen voiman näyttö ja käyttö ei ole mitenkään poistunut näyttämöltä ei-sotilaallisten keinojen tieltä. On muistettava, että ihan meidän lähialueellamme on valtio, joka on viime vuosina, erityisesti vuoden 2008 jälkeen modernisoinut ja kehittänyt omia asevoimiaan merkittävästi. Ja kyseinen valtio käyttää aktiivisesti sotilaallisia suorituskykyjä sekä Ukrainassa että Syyriassa, vaikka tämä toiminta pyritäänkin kieltämään puhumalla vain asiantuntijoista, vapaaehtoisista ja koulutuksesta. Toki tiedän, ettei työturvallisuuteen kiinnitetä kyseisessä valtiossa huomiota niin paljoa kuin Suomessa, mutta en silti usko viikoittaisten, salaisten sotilashautajaisten kyseisen valtion eri puolilla johtuvan vain työtapaturmista.

Oikeudet tuovat velvollisuuksia

Meidän valistunut nuoriso, ja tällä tarkoitan alle 35 vuotiaita, ymmärtävät globaalit uhat erittäin hyvin. On ymmärrettävää, että esimerkiksi ilmastonmuutos on nykysuomalaisten mielissä päällimmäisenä turvallisuusuhkana eriarvoistumisen ja syrjäytymisen lisäksi. Ja näihin uhkiin ei Puolustusvoimat ja maanpuolustus suoraan tuo ratkaisua. Toisaalta jos putkinäköä hieman laajentaa ja astuu oman kuplansa ulkopuolelle, huomaa, että Puolustusvoimilla ja maanpuolustuksella on roolia myös näiden uhkien torjunnassa ja vaurioiden minimoinnissa. Puolustusvoimat ja maanpuolustukselliset toimijat kouluttavat aseellisen maanpuolustuksen lisäksi sellaisia kansalaistaitoja, joilla pystytään vähentämään näiden ei-sotilaallisten toimien vaikutuksia. Globaalisti ajatellen esimerkiksi ilmastonmuutos aiheuttaa muun muassa hallitsematonta väestöliikehdintää sekä kamppailua luonnonvaroista ja resursseista, kuten puhtaasta vedestä. Koska ihminen on valitettavasti luonteeltaan kovin itsekäs, kamppailu esimerkiksi vedestä voi johtaa myös aseellisen voiman käyttöön, jotta tarvitsija saa käyttöönsä haluamiaan resursseja. Tällöin ei auta protestimarssit tai vetoaminen kansanvälisiin sopimuksiin erityisesti, jos maanpuolustus ja siten ennaltaehkäisevä kynnys eivät ole kunnossa. Toki on muistettava, että oma yhteiskunta pitää olla sellaisessa kunnossa, että kansalaiset kokevat sen puolustamisen arvoiseksi.

Maanpuolustus on jo sinällään arvo, jota on syytä ylläpitää ja vahvistaa. Kovin useasti nykysuomalaiset vetoavat perustuslaillisiin oikeuksiin ja siihen, kuinka yhteiskunnan pitää huolehtia kansalaisia perustuslain velvoittamana. Yleensä unohdetaan, että perustuslaki määrittää meille suomalaisille myös velvollisuuksia, jotka pitää täyttää ansaitakseen näitä kovasti peräänkuulutettuja oikeuksia. Yksi tällainen velvollisuus on yleinen ja kaikkia koskeva maanpuolustusvelvollisuus. Maanpuolustus on mielestäni myös kansaa yhtenäistävä velvollisuus. Se kun ei katso ikää, sukupuolta, sosiaalista asemaa tai maailmankatsomusta. Siten maanpuolustuksellisella toiminnalla on myös syrjäytymistä ja eriarvostumista ehkäisevä vaikutus, koska kaikki yhdessä tehdään asioita isänmaamme hyväksi. Maanpuolustusta, siis yhteisten suomalaisten arvojen ja yhteiskunnan puolustamista voidaan tehdä aineellisina ja aineettomina tekoina, aseellisesti tai aseettomasti, joten kaikki suomalaiset yhdessä voivat osallistua maanpuolustukseen.

Eristäytymisajattelu on itsepetosta

Tähän liittyen on mielestäni kovin vaarallista lietsoa sellaista mielikuvaa, että Suomi ja suomalaiset ovat niin hienoja, että tässä globaalissa maailmassa Suomi valtiona ja yhteiskuntana voisi pysyttäytyä kriisien ulkopuolella. Erilaisissa media-alustoissa on tuotu esille sitä, että maamme ei tarvitse maanpuolustusta tai maanpuolustuksen ajanmukaisia suorituskykyjä (korvetit/fregatit tai HX-hanke, yleinen asevelvollisuus jne), koska Suomi on kaikkien kaveri. Kuten presidentti Paasikivi aikoinaan sanoi, ”maantieteelle me emme voi mitään”. Suomi sijaitsee sellaisessa paikassa tällä planeetallamme, että me emme voi painaa päätämme hiekkaan strutsin lailla ja todeta, ettei lähialueemme kriisit tai konfliktit (lue: sodat) kosketa meitä. Me olemme esimerkiksi ulkomaankaupan ja huoltovarmuuden kannalta sellaisessa paikassa, että Itämeren alueen uhat ja mahdolliset kriisit koskettavat meitä takuuvarmasti. Vai onko valtaosa suomalaisista valmiita luopumaan esimerkiksi ulkomaisista hedelmistä smoothieiden raaka-aineena ja käyttämään vain kotimaista puolukkaa ja mustikkaa?  Tai laittamaan leipäänsä puolet petäjäistä, koska viljantuotanto joudutaan ajamaan alas lannoitteiden, maatalouslaitteiden varaosien ja muiden tarvikkeiden saamisen loppuessa? Ja toisaalta yhteiskunta joutuisi huolehtimaan erittäin suuresta määrästä työttömiä, koska ulkomaankauppa ei vedä johtuen meriliikenteen estymisestä ja teollisuutemme joutuu vähentämään tuotantoa raaka-ainepulan ja viennin estymisen vuoksi? Tällainen eristäytymisajattelu on mielestäni suurinta itsepetosta, mitä suomalainen voi itselleen ja kanssasuomalaisille tehdä.

Suomi yhteiskuntana ja suomalaiset arvot ovat tänä päivänä eri mittareilla mitattuna maailman huippuluokkaa. Meidän asiat ovat nyt paljon paremmin kuin 80 vuotta sitten mustien pilvien kerääntyessä itäisellä ja kaakkoiselle taivaalle. Talvisodan kynnyksellä yhteiskunnan kansalaiset, miehet ja naiset, kokoontuivat yhteisen siniristilipun alle puolustamaan sen aikaisia, nykymittapuulla mitattuna kovin vaatimattomia arvoja onnistuen yhtenäisyyden ja velvollisuudentunnon vuoksi pitämään maamme itsenäisenä. Kääntäen asian toisinpäin haluaisin uskoa, että suomalainen yhteiskunta ja arvot ovat nyt niin korkealla tasolla ja puolustamisen arvoiset, että meidän maanpuolustustahtomme pitäisi olla lähellä sataa prosenttia.

Yhdessä olemme vahvoja ja pidämme rakkaan isänmaamme edelleen hyvinvointivaltiona erilaisista muutoksista, uhista ja kriiseistä huolimatta. Maanpuolustushenkistä syksyn jatkoa. ” Don’t ask what your country can do for you, but ask what you can do for your country”.

kirjoittaja

Joni Lindeman

everstiluutnantti
Lounais-Suomen aluetoimiston päällikkö